Joskus sitä muistelee aikaa jollain ainoat animaatio-elokuvat, jotka pääsivät elokuvateattereihin asti olivat Disney-elokuvia. Nykypäivänä tätä on vaikea kuvitella kun tuntuu, että vähintään joka kolmas ensi-ilta elokuva on 3d animaatio. Mutta mikäs näitä katsellessa, varsinkaan näin mallikkaasti toteutettuja kuin Itse Ilkimys.
Itse ilkimys kertoo tarinan suurrikollisesta Gru:sta, joka on hilpeine apureineen toteuttanut lukuisia mahtipontisia rikoksia, jotka ovat pitäneet hänet kuuluisana. Mutta kun Gru saa kilpailijan Vectorista, nuoresta suurrikollisen alusta, hän joutuu turvautumaan kaikkien aikojen megalomaanisimpaan juoneensa: Hän on päättänyt varastaa kuun taivaalta. Toteuttaakseen juonen Gru adoptoi orpokodista kolme tomeraa tyttöä. Elokuvan kuluessa Gru huomaa, että ehkä hänen tärkeysjärjestyksessään saattaa kuitenkin olla korjaamisen varaa...
Kyllä se on totta: muutkin kuin Pixar tai Dreamworks pystyvät tekemään hauskan, hyvännäköisen ja koskettavan animaatioelokuvan. Sillä Itse Ilkimys on juuri sitä. Ja Steve Carell, lisää hauskoja dubbauksia, kiitos.
****
Edellinen
« Uudempi
« Uudempi
Seuraava
Vanhempi »
Vanhempi »